Little More

Sukutaulu

Monan isä Run Free oli komea, kenttäratsastukseen painottunut punarautias trakehnerori, jolta löytyi säkäkorkeutta 169 senttimetriä. Tämä oriherra kilpaili lähes koko elämänsä ajan aktiivisesti kenttäratsastuksen parissa ja niitti myös mainetta menestyessään useissa kilpailuissa vallan mainiosti. Run Free syntyi Saksassa ja myös kilpaili suurimman osan elämästään siellä. Kaikkein arvostetuimmat sijoituksensa tämä ori saavutti kuitenkin ulkomailla kansainvälisissä kilpailuissa. Kisoissa menestynyt ori päätyi kilpauransa jälkeen siitoksen puolelle, ja monet kasvattajat halusivat juuri Run Freen astuvan tammansa. Ori astutettiin melko monella tammalla ja tästä syystä herralta löytyykin jälkeläisiä yhteensä yksitoista kappaletta, joista kaikki ovat painottuneet kenttäratsastukseen. Luonteeltaan Run Free oli tasainen ja varmajalkainen hevonen, joka vei ratsastajansa rohkeasti yli esteiden ja väänsi taidokkaasti myös koulukiemuroita kilparadoilla. Välillä trakehner osasi heittäytyä hankalaksi, mutta useimmiten se osasi käyttäytyä juuri niin kuin pitikin. Run Free menehtyi vain 19 vuotiaana vatsassa olleeseen kasvaimeen.

Monan isänisä No Control on nimensä mukainen kenttäpainotteinen trakehnerori. Tällä herralla ei tunnu olevan kontrollia välillä yhtään mihinkään ja ratsastajatkin putoilevat villihkön herran selästä melko taidokkaasti. No Control kasvoi Saksassa eräällä pikkutilalla ja jo pienenä varsana se näytti villit luonteen piirteensä pinkomalla laidunta ympäri pukitellen ja rellestäen. Kun orin koulutus aloitettiin, sitä ei ollut yhtään sen helpompi käsitellä, päin vastoin. Siinä moni valmentaja haroi hiuksiaan tuskastuneena, kun No Control heitteli ratsastajat selästään ja vetäisi jokaisen esteen jälkeen iloisen pukkisarjan. Vähitellen myös tämä tummanpunarautias oriherra kuitenkin rauhoittui ja oppi kenttäratsun ammattiin. Vanhat tavat ovat orilla kuitenkin edelleen muistissa ja silloin tällöin se vieläkin pukittaa esteen jälkeen aika lahjakkaasti. No Control kilpaili jonkin verran kenttäkilpailuissa ja sai hieman mainetta ja kunniaakin. Melko pian oriherra kuitenkin siirtyi siitoksen puolelle periyttämään varsoille lähinnä hyvää rakennettaan ja loistavaa ponnistustyyliään. Jälkeläisiä tältä 166 sentin korkuiselta orilta löytyy kuusi kappaletta.

Monan isänemä Say Goodnight oli kaunis ja hyväkäytöksinen punarautias trakehnertamma, joka oli myös painottunut kilpailemaan kenttäkilpailuissa. Sallyksi kutsutun tammaneidin bravuuri oli kouluratsastus, ja se kilpaili osaksi myös pelkissä kouluratsastuskilpailuissa. Kenttäratsastuksen parissa Sally menestyi kohtalaisen hyvin ja nappasi itselleen sijoituksia monesta merkittävästäkin kilpailusta. Tamman on kasvattanut eräs Pohjois-Saksalainen talli, joka tunnetaan hyvistä ja potentiaalisista kasvateistaan. Sally on vaihtanut omistaa pari kertaa, mutta kaikki merkittävät voittonsa ja sijoituksensa neiti saavutti viimeisen omistajansa kanssa. Tamma oli juuri sellainen joka tytön unelmahevonen - kiltti, lahjakas ja nättikin vielä. Monet ihastelivat Sallyn ulkonäköä ja omistaja piti tammaansa suuressa arvossa. Sallyn varsaa suunniteltiinkin pitkään ja lopulta se astutettiin No Control-orilla. Tämän varsan jälkeen Sally on saanut myös kolme muutakin, yhtä hienoa ja lahjakasta varsaa. Tamma nukahti ikiuneen kunnioitettavassa 27 vuoden iässä.

Monan emä Forever and Always on kenttäpainotteinen, 167 senttiä korkea rautias trakehnerneiti, jonka luonteesta löytyy napakkuutta ja tempperamenttia. Foreverin kanssa eivät tule toimeen kokemattomat ratsastajat vaan se tarvitsee ihmisen, joka on yhtä päättäväinen ja napakka kuin tamma itsekin. Neiti ei nimittäin anna hoitaa itseään helpolla, eikä myöskään tottele radalla, jos selässä istuu joku tuntematon ratsastaja. Tarpeeksi kipakan ja osaava ratsastajan kanssa Foreverkin toimii kenttäradalla moitteettomasti, hyppelee esteiden yli ja vääntää koulukiemuroitakin. Tällä tammalla on tempperamenttisen luonteensa ja sisukkaan kilpailukäyttäytymisensä lisäksi myös oikein mukava rakenne, ja näistä syistä johtuen Foreverin jälkeläiset ovat olleet suosittuja ja niitä on haluttu ostaa myös Saksan ulkopuolelle. Jälkeläisiä tammalta löytyykin viisi kappaletta.

Monan emänisä Hit The Floor on hyvästä, saksalaisesta kenttäsuvusta oleva herrasmies, joka oli luonteeltaankin todellinen hurmuri. Tämä casanova hurmasi käytöksellään niin tammat kuin ihmisetkin, eikä sen kilpailumenestyskään kovin huonoa ollut. Hit The Floor kilpaili melko paljon kenttäratsastuksen parissa ja kahlasi läpi monien kisakausien hyvällä menestyksellä. Eräänä vuonna orin kisakausi kuitenkin keskeytyi herran alkaessa ontua oikeaa etujalkaansa. Tämä johti tietysti eläinlääkärirumbaan ja lopulta siihen, että Hit The Floorilta jäi parikin kisakautta kisaamatta. Orin jalka oli jostain syystä kovin kipeä ja lopulta sen kisaaminen päätettiin jättää vähemmälle. Jalan parannuttua Hit The Floorilla kilpailtiin satunnaisesti muutamissa kisoissa, mutta pääosin sen kilpaura oli jo ohi ja oria käytettiin hyvien kenttähevosten jalostukseen. Varsoja Hit The Floor jätti maailmaan yhteensä kuusi, joista osa on kilpaillut varsin menestykkäästi kenttäratsastuksen puolella.

Monan emänemä Over You oli lähinnä harrastehevosena toiminut 167 senttiä korkea trakehnertamma, joka kuitenkin kilpaili muutaman kerran kenttäkisoissa ihan kokeilu mielessä. Over Youlla on myös muutama sijoitus este- ja kouluratsastuskilpailuista. Luonteeltaan tämä vaaleanrautias neiti oli kiltti ja melko hyvätapainen. Se hyppäsi korkeampienkin esteiden yli korvat hörössä ja nautti kilpailemisesta silloin, kun sai olla radalla tekemässä suoritusta. Over You astutettiin kolme kertaa, ja kaksi sen varsoista on oreja, ja yksi on tamma. Over Youn jälkeläiset ovat lähinnä kenttäratsastukseen painottuneita hevosia. (c. maukka)

Jälkeläiset

Luonnekuvaus

Yleisesti Mona on itsepäinen, mutta hellyttävä neitokainen. Mona saattaa ensivaikutelmalla olevan kovin ilkeä hevonen, mutta tutustuessa paremmin, neiti alkaa näyttämään ystävällisiä elkeitään. Loppupeleissä Monan kanssa tulee hyvinkin toimeen, kunhan on ensin tutustunut kunnolla. Vaikkakin neitokainen osaa olla myös tutuille ihmisille välillä inhottava. Välillä Monaa voisi luulla vuotiaaksi varsaksi sen pukittelujen ja riehumisien osalta. Vaikka tamma on hieman ilkeä luonteinen, hoitaessa se muuttuu ihan erilaiseksi. Hoitaessa ei yleensä tule minkäänlaisia ongelmia, sillä neitokainen seisoo paikoillaan kuin tatti. Karsinassa harjatessa ovea ei kuitenkaan kannata jättää vähääkään raolleen, sillä Mona hoksaa pakoreitin varsin äkkiä, ja sen jälkeen tallissa vallitsee kaaos. Kaviot nousevat helposti, eikä Mona kiskaise niitä ennen aikojaan alas.

Esteillä Mona on oikein innokas, eikä aina malttaisi kuunnella ratsastajaa. Kestää kauan ennen kun sen saa keskittymään kunnolla tehtäväänsä. Kun tamma on hetken saanut temppuilla, se hyppää loppujen lopuksi mahtavasti. Lähestyessä Mona saattaa hoppuilla, mutta pienillä pidätteillä sen saa lähestymään hienosti. Lähes itsestään se asettaa askeleensa tismalleen oikein. Mona loikkaa ilmaan vähän nykäisevästi, mutta kun siihen tottuu niin sitä ei paljoa huomaakaan. Yleensä tamma ylittää esteet reilulla ilmavaralla, riippumatta korkeudesta. Laskeutuminen on pehmeä, mutta esteen jälkeen usein peräpää nousee innokkaasti. Jopa puomien yli Mona menee kuin hyppäisi metrin estettä.

Kouluratsastus ei ole Monan mielestä kaikkein mieluisinta, tamma kun haluaisi aina olla menossa pää viidentenä jalkana. Monan saa kuitenkin kulkemaan kouluakin, joskin se menee sitä vähän pitkin hampain. Kuten ennen estetuntia, myös koulutunnin alussa Mona temppuilee minkä kerkeää, puree kuolaimeen suostumatta kuuntelemaan apuja ja heittää takapäätä moneen otteeseen kohti taivasta. Hetken tappelun jälkeen Monan kulku on kuitenkin tasaista, ja askellajien tasaisuuden ansiosta sen kyydissä on mukava kulkea. Kun tuntia on kulunut jonkin aikaa, suostuu tamma kulkemaan kauniisti peräänannossa. Mitä pidemmälle tuntia edetän, sen paremmin Mona astuu alleen ja tottelee pyyntöjä. (c. maukka)

Saavutukset

Kilpailukalenteri

KRJ 43 kpl, ERJ 49 kpl, KERJ 41 kpl

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä 07.06.2025 (hoitajana Jaana K.)

Vibajan kanssa oltiin jo ennestään tuttuja ja tällä kertaa hän kutsui minut Escorant Trakehnersin tiloihin Saksaan, joten ei kun kamat kasaan ja menoksi! Lentokentältä minut tuli hakemaan Vibajan tuttava, jolla oli muutakin asiaa Stutgartiin ollut ja nopeasti matka taittuikin sitten lopulliseen kohteeseen. Vibaja toivotteli minut lämpimästi tervetulleeksi ja kertoi mihin voisin tavarani viedä sekä majoittua, joten ensimmäisenä siis hankkiuduttiin eroon matkatavaroista. Sen jälkeen olikin sitten aika suunnata talliin ja innolla odotin, että kenet Vibaja tällä kertaa minulle ratsuksi luovuttaa.

"Tässä ois Mona. Käytännössä sulla on ihan vapaat kädet, mutta tuota… Mona ei ole mikään maailman helpoin, vaan se on älyttömän innokas ja malttia sillä ei ole ainakaan alkuun sitten nimeksikään", Vibaja naurahti ja jäi vielä karsinan luokse seisoskelemaan, kun itse astuin karsinaan ja tarjosin rautiaalle tammalle taskustani herkun. Alkuun tamma näytti hyvinkin hapanta naamaa, mutta rauhallinen olemukseni (tai sitten se lahjominen) taisi voittaa hevosen puolelleni ja sen kehonkieli alkoi rentoutumaan pikkuhiljaa. Vibaja nosti harjat karsinan puolelle ja totesi, että eiköhän me kahdestaan Monan kanssa pärjättäisi. "Pidä vaan huoli, että ovi on kiinni. Muuten tuo katoaa paikalta" ja niine hyvineen veti oven kiinni lähtien jatkamaan töitänsä. Harjasin Monaa pitkin ja rauhallisin vedoin ja puhdistin siltä kaviot ennen, kuin oli varustuksen vuoro. Tammasta ei kyllä isompia reaktioita hoitaessa tai varustaessa irronnut, joten jännityksellä odotin, että miten meillä ratsastus menisi ja kaikkien turvallisuuden vuoksi suuntasin kulkumme maneesiin, jossa ei ketään muuta ollutkaan. Hämmentävää, vaikka iso paikka olikin kyseessä!

Maneesissa kipusin Monan kyytiin ja heti tamma meinasi, että eiköhän mennä, mutta vähän isommalla pidätyksellä se kuitenkin malttoi odottaa sen aikaa, että testasin jalustimien pituuden vielä selästä käsin sekä vyön kireyden. Heti pohkeiden annon jälkeen rautias lähti erittäin reippaaseen käyntiin ja annoinkin sen alkuun kävellä haluamansa tahtia pari kierrosta, jonka jälkeen käänsin maneesin keskelle ja pysäytin hevosen. Keskellä houkuttelin ensin päätä alemmas, jonka jälkeen pyysin Monaa peruuttamaan. Tämä ei selvästikään tamman mieleen ollut, mutta hetken keskustelun jälkeen pakkikin löytyi ja päästin tamman eteenpäin. Vielä muutama testi, että toimiiko pohkeet, eli pysäytin Monan ja tein uralla pari etuosakäännöstä sekä loivaa avotaivutusta ja ne sujuivat ihan kivasti, mutta selkeästi tammasta huomasi, ettei tämmöinen sen mieleen erityisesti ollut, vaikka suorittikin ihan hyvin.

Tämän jälkeen aloin tekemään nopeita siirtymiä käynnin ja ravin välillä. Heti, kun Mona alkoi kiihdyttää ravia, otin sen käyntiin ja vaadin siltä hallitumpaa käyntiäkin. Tamma pari kertaa protestoi ravistelemalla päätään ja puri kuolaimeen, jolloin käänsin sen vain yksinkertaisesti väistöön turpa seinää päin, jolloin se ei voinut lähteä vauhdilla eteen. Kun ravi alkoi tuntua hallussa olevalta, päätin kokeilla ihan vaan suoralla uralla laukannostoja ravista niin, että laukkaa otettiin aina vain kuusi askelta. Alkuun Mona painoi selkeästi kädelle ja oli sitä mieltä, että no niin, löytyyhän sitä vauhtiakin ja yritti jatkaa laukkaa, mutta itse istuin vain syvemmälle satulaan, jähmetyin ja pidätin myödäten heti, kun vauhti oli järkevä. Jonkin ajan päästä Monakin tajusi, ettei tässä nyt ole tarkoitus painaa harja hulmuten eteenpäin, vaan tehdään nopeita ja lyhyitä toistoja. Välillä tein myös samaa kiemurauralla ja vastalaukka onnistui oikein kivasti tammalta!

Vilkaisin kelloani ja huomasin, että olimme kolme varttia etsineet jarruja, joten päätin tehdä vielä muutamat laukkaväistöt, joilla myös vauhtia hallintaan saa ja alkoipa tuo hevonenkin näyttämään hieman hikiseltä, kun oli joutunut oikeasti keskittymään ja tekemään töitä muutenkin, kuin kiikuttamalla minua haluamassaan vauhdissa. Molempiin suuntiin laukkaväistöt olivatkin tosi kivoja! Kerran Mona yritti lähteä kuskaamaan, mutta sain sen kuitenkin nopeasti takaisin haluttuun tahtiin, jonka jälkeen annoin hieman pidemmän ohjan ja annoin tamman ravata taas melkein haluamaansa tahtia. Välillä otin edelleen kiinni, jos tuntui, että aletaan laskemaan ennemmin kierrosaikoja, kuin jäähdyttelemään, mutta kaiken kaikkiaan oli kiva ratsastaa menevää hevosta!

Talutin tamman maneesista suoraan pesupaikalle ja purin siltä nopeasti varusteet pois päältä, jonka jälkeen vielä huuhtelin ja kuivasin sen ennen, kuin tallityöntekijä tuli hakemaan tamman minulta ja kertoi vievänsä sen ulos. Hoidin vielä Monan varusteet ja harjat oikeaan paikkaan, jonka jälkeen lähdinkin etsimään Vibajaa kysyäkseni, oliko hänellä vielä jotain mielessä.