Talliesittely

     
Kuvat vasemmalta oikealle © Liesbeth den Toom / R~P~M / farrellink / Simon_sees

Sijaitsemme virtuaalisessa Saksassa, Baden-Württemberg osavaltiossa. Pieni Donzdorf kaupunki on oiva paikka tilalle ja sijaitsemmekin noin 15km päästä keskustasta ja alueelta löytyy muutamia maatiloja, sekä toinen hevostalli. Tilamme sijaitsee kilometrin pitkän hiekkatien päässä, hieman syrjässä ja rauhassa. Nykyinen hevostilamme rakennettiin 1890-luvulla, mutta sitä on rempattu vuosien varrella kovasti ja esimerkiksi tallit on rakennettu kokonaan uudestaan. Tila oli myynnissä, entisten asukkaiden jäätyä eläkkeelle, josta sitten se siirtyikin nopeasti nimiini.

130 hehtaarin tila sisältää 15 hehtaarin laidunmaan, sekä 100 hehtaaria peltoa ja loput ovatkin metsää ja piha-aluetta. Viljelemme itse kaurat hevosillemme ja myymme sitä myös eteenpäin runsain määrin. Heinät saamme myös itse tilaltamme, joten siitäkään ei tule pulaa. Pihapiiri sisältää kaksi tallia, 2 kenttää, maneesin, useita tarhoja ja laitumia. Myös oma talomme on sijoitettu tallirakennuksen lähettyville.

Talleista löytyy kaksi pesu-boxia, joihin saa veden lämpötilaa säädettyä mieleisekseen. Seinillä olevista hyllyistä löytyy kaikki oleellinen hevosten pesuun. Vesiletkukin riittää pituudeltaan kauemmaksi, hankalempien hevosten kohdalla. Kuivaheinät säilytämme tallin yläpuolella parvella, mutta säilöheinät ovat ulkona tallin kulmalla.

Tarhaamme hevosemme yleensä 2-3 ryhmissä, lukuun ottamatta oreja, jotka tarhataan yksin. Pihatoissa meillä asuu lähinnä nuoria hevosia, jotka ovat koulutusvaiheessa. Pihatoissa on kaksi suurehkoa katosta, erimielisyyksien varalta pääsee ainakin johonkin suojaan. Tarhoissa ja pihatoissa on ruskeat puulankut aitoina, sähkönarulla varustettuna.

Maastoja löytyy reilusti ja olemme saaneet luvan käyttää naapuritilojen metsiä, sekä alueella on lähinnä hiekkateitä, joita pitkin on mukava kulkea. Tiellä tulee vastaan lähinnä maatalouskoneita kevät-syksy aikaan, mutta talvella liikennettä löytyy enemmän. Omaan pieneen metsäämme olemme rakentaneet satunnaisia pienehköjä maastoesteitä, jonne saa mennä oman mielen mukaan. Myös sänkipellot ovat oivaa ratsastusalustaa syksyisin ja talvisin, kunhan lunta on satanut tarpeeksi.

Pähkinänkuoressa

VRL-00816

Tämä on virtuaalitalli | This is a sim-game stable

© Vibaja 2019 | Photo © Jorbasa Fotografie