Vagabond Rowland

Sukutaulu

Jälkeläiset

Luonnekuvaus

Bondi on aina ollut sellainen reipas ja yhteistyönhaluinen kaveri, joka haluaa miellyttää ihmisiä kaikella mahdollisella tavalla. Se on nöyrä ja aika arka kaveri, ei yhtään sellainen perinteinen ori, joka vain jyrää ihmisten yli ja tekee mitä tahtoo. Ei Bondia kyllä ihan heti oriksi uskoisikaan, on se niin kultainen ja rauhallinen poika, ettei toista varmasti olekaan. Bondin kanssa onnistuu kaikki, se ei pienistä hätkähdä, eikä kyllä isoistakaan asioista. Tämä poika on aina suopunut nopeasti uusiin asioihin, luultavasti siksi, että luottaa ihmisiin niin kovasti, ettei usko heidän voivan tehdä pienelle oripojalle mitään pahaa.

Hoitaessa Bondi on rauhallinen, se seisoo vaikka ulkona irti, paikoillaan, hoitajan harjaillessa sitä. Ei tietenkään ole mitään järkeä pitää suurta oria irti ulkona, se olikin vain esimerkki. Kaviot Bondi antaa nätisti, ja satuloisi varmaan itse itsensä, jos siihen pystyisi. Yritys on ainakin ollut kova, ja siitä onkin pienet hampaanjäljet jääneet satulan takakaareen. Taluttaessa Bondi on rauhallinen, oikeastaan laiska. Se vain matelee hoitajan perässä minne sitten ikinä ollaankin menossa. Eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa ei ole ongelmia. Parhaimmat kehut se saakin aina ammattilaisilta, jotka joutuvat taistelemaan vaikeiden hevosten kanssa. Tämän pojan kanssa ei tarvitse taistella koskaan.

Ratsastaessa Bondi on sellainen sopiva. Ennemmin laiska kuin kuuma, mutta ei se kyllä oikein laiskakaan ole. Se piristyy nopeasti ja saa sopivasti vauhtia moottoriinsa, jolloin liikkeet suurenevat ja ryhti nousee yhä korkeammaksi. Bondi on hyvä ratsastettava, sellainen pehmeä ja aika herkkäkin, mutta ei hermostu liiallisista pohkeiden käytöstä tai ohjissa roikkumisesta. Sillä on yllättävän helpot liikkeet istua, vaikka ravi näyttääkin pompottavalta ja laukka todella lennokkaalta. Bondin bravuurina tunnetaan näyttävät laukanvaihdot, se suorastaan hyppää vaihtojen aikana, mikä saakin jotkut tuomarit haltioitumaan, kun taas toiset rustaavat papereihin monta miinusta.

Kisoissa Bondi on sama rauhallinen itsensä, ei hötkyile mitään. Se käyttäytyy mallikelpoisesti, ei huutele tammojen perään tai kuumu yli äyräiden. Verryttelyssä se malttaa tehdä kaiken rauhassa, että radalla jaksaa loistaa upeiden liikkeidensä kanssa. Bondi on monen tuomarin mieleen, ja jokaisissa kisoissa saa vanhoilta ammattilaisilta kehuja siitä, miten ori voi olla noin rauhallinen.

Saavutukset

Kilpailukalenteri

KRJ 55 kpl

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä 08.05.2025 (hoitajana Sonja)

Se on kummallista, miten maine suurena ja mahtavana kilparatsastajana säilyy hautaan saakka, vaikka varsinainen menestysura on jäänyt menneeseen aikapäiviä sitten. Aina säännöllisesti tulee kutsu lähteä pois nummien turvallisesta hiljaisuudesta vähän isompiin hevospiireihin, ja tälläkin kertaa tie vei Saksaan, Euroopan hevosharrastajien Mekkaan. Escorant Trakehners on juuri sellainen lähes sata hevosta majoittava suurtalli peltojen keskellä, missä yksityiskohdat on mietitty viimeisen päälle ja hevoset maksavat painonsa verran kultaa. Olihan minullakin toki suuri talli, siellä nummien keskellä, mutta rehellisesti myönnettynä omien hevosteni koulutustasoissa oli tapahtunut selvä inflaatio. Ei ollut enää GP-liitelijöitä eikä liiammin 160-ratoja hyppääviäkään. Sitäkin enemmän oli poneja ja lampaita. Sitten, kun kyseltiin valmentamaan GP-tason hevosia, niin joutui aina nöyränä hattu kourassa myöntämään, etten ole enää ihan täysin selvillä siitä, minkälaiset ovat tämän päivän GP-kouluratsukon vaatimukset. Mutta sitten pyydettiin ratsuttamaan nuoria hevosia. Tai ongelmaiseksi ajautuneita hevosia. Ja sen kyllä osasin edelleen, vaikka silmät kiinni ja takaperin.

Viikonloppu Escorantin tiluksilla oli erittäin mieluinen ja palkitseva, täynnä naurua ja hyvää seuraa sekä tärkeimpänä ihania, nuoria hevosia, joiden kanssa saatiin lukuisia onnistumisia ja oivalluksia. Sitten tuli sunnuntain aamukahvi ja täysin viaton kysymys, joka vain heitettiin ilmoille: "Mitäs jos vielä nousisit edes yhden GP-hevosen selkään?" Pirulaiset muistivat, mitä olin höpissyt viinipäissäni siitä, että en enää muista miltä GP-hevosen ravi tuntuu. Sain väännettyä sentään kompromissin, että tie veisi mukavaan sunnuntaimaastoon eikä mitään koulutreeniä kentälle vääntämään. Puoli tuntia myöhemmin seisoin erittäin komean ja kookkaan ruunikon, Vagabond Rowlandin, karsinan edessä. Ori tähyili minua lempein silmin ja jäi tattina paikoilleen seisomaan, kun aloin harjaamaan sen jo valmiiksi kiiltävää karvaa. "Annat sitten vähän armoa, jos heilun kuin heinäsäkki", mutisin orin korvaan vetäessäni suitsia sen pään yli.

Tutummin Bondiksi kutsuttu ori kyllä antoi armoa, jopa niin paljon, että oli vaikeuksia ymmärtää olevansa tekemisissä ihka oikean orin kanssa. Reittiä minulle lähti näyttämään kaksi tallityöntekijää kipakoiden tammojen kanssa, ja Bondi sen kuin löntysteli tyynenä perässä. Metsätiellä raviin lähtiessämme Bondi jatkoi tappavan tasaisesti, mutta voi jummi se ravi; aivan valtavaa liikettä, mutta silti jotenkin vaivatonta keventää mukana. Muutama kilometri sujuikin mukavasti linnunlaulua kuunnellen ja maisemista nautiskellen. Tunnelma oli ihanan seesteinen. Kuin olisi eläkkeellä. Kunnes toinen tallityöntekijöistä ilmoitti, että kohta saavuttaisiin heidän parhaalle laukkasuoralleen. Sellaiselle leveälle, jossa voi hyvin mennä vaikka vähän kilpaa rinta rinnan. "Miten on, Bondi? Näytetäänkö likoille miten eläkeläiset juoksee?" kysyin ruunikolta taputtaen sen kaulaa. En saanut varsinaista vastausta, mutta Bondi katseli keskittyneenä eteenpäin, selvästi tietäen mitä paikkaa lähestyimme.

Leveän pellon reunan auetessa eteemme levittäydyimme omille kaistoillemme. Nuoremmat tammat kuopivat jo jaloillaan ja kiukuttelivat kylkimyyryssä, valmiina ampaisemaan matkaan, mutta Bondi asteli tyynenä eteenpäin, odottaen lupaa. Kevyt myötäys, pieni pohkeen puristus, ja tammat olivat jo jääneet jälkeemme. Minua nauratti kuin pikkutyttöä, kun ilmavirta sai kyyneleet valumaan silmistä ja maisema vilisi ohitse. Bondin askel oli luotettava ja vahva, ja pystyin todellakin kuvittelemaan, miten se oli häikäissyt kouluradoilla aikanaan. Saavuimme maalilinjalle paljon ennen seuralaisiamme, ja säkenöivät kasvoni saivat toisen kommentoimaan: "Ehkä sun pitäisi kuitenkin vielä hankkia myös GP-kouluhevosia." Hymyillen taputin Bondin hikistä kaulaa. "Ehkä niin", totesin hiljaa.