Kustavilainen - VH20-018-1093

Isä Kustaa muistutti ulkoisesti paljon isäänsä Kurkoa isokokoisena, 159cm korkeana, runsasjouhisena punarautiaana. Kahta vuohissukkaa lukuunottamatta Kustaassa ei juuri ollut valkoisia merkkejä. Kustaa oli saanut emän puolelta luonnetta, joten se oli isäänsä herkempi ja reaktiivisempi. Joskus kilpailuissa sattui rikkoja orin säpsähdyksen vuoksi, mutta Kustaa myös pärjäsi erinomaisesti kouluradoilla helpon A:n tasolla. Kustaa menehtyi ähkyleikkauksen komplikaatioihin 10 vuoden iässä ja orista jäi harmittavan vähän jälkeläisiä. Orin harvat jälkeläiset, Kustavilainen etunenässä, menestyivät erinomaisesti kouluratsastuksen saralla, vaikka olivatkin usein jollain tapaa hieman herkempiä hevosia.

Isänisä Kurko oli upea ilmestys läsipäineen, pitkine liehuvine jouhineen ja tuuheine häntineen. Vankka ja isokokoinen, 160cm korkea, mutta kuitenkin kaikin puolin sopusuhtainen punarautias ori kilpaili kouluratsastuksessa vaativalla tasolla. Vauhtiin päästyään Kurko oli varsin letkeäliikkeinen, takaosastaan voimakas, sekä suomenhevoseksi helposti kokoava. Kurko oli nimensä mukaisesti kotitallin ehdoton kuningas, mutta sen ei tarvinnut pitää meteliä itsestään missä ikinä menikään. Etenkin itseään sirompien tammojen kanssa Kurko jätti erittäin hyviä käyttö- ja kilpahevosia kouluradoille, mutta toimivan luonteen ansiosta jälkeläiset sopivat myös tavanomaiseen harraste- ja opetusratsukäyttöön. Läpi elämänsä hyvin terveenä pysynyt Kurko menehtyi vasta korkeassa 30 vuoden iässä.

Isänemä Kanelikiekko oli kevyemmän ja sporttisemman mallinen tähtipäinen ruunikkotamma. 155cm korkea tamma edusti erinomaista tammalinjaa, josta oli tullut hyviä suoritushevosia ja sellaista Kanelistakin lähdettiin rakentamaan. Kaneli oli persoonaltaan aika herkkäsieluinen ja helposti nokkiinsa ottava, mutta tamman omistaja osasi toimia hevosensa kanssa. Nuorten suomenhevosten kilpailuissa lupaavasti pärjänneen ja parhaimmillaan helppoa A:ta kilpailleen Kanelin tulevaisuudensuunnitelmat muuttuivat valitettavan tapaturmaisen vamman vuoksi tamman ollessa 7-vuotias. Siitostammana se jatkoi emälinjansa viitoittamalla tiellä jättäen hyviä, ratsutyyppisiä, mutta herkkäluonteisia, varsoja, joilla menestyttiin kilparadoilla. Kaneli lopetettiin 16-vuotiaana vanhan vamman alkaessa vaivaamaan uudestaan.

Emä Aunolan Viserrys oli mukava miksaus molempia vanhempiaan. Isältä oli tullut hieman kokoa ja rauhallisuutta, emältä kauniit piirteet ja urheilullisuutta. 156cm korkean rautiaan tamman päätä koristi pieni tähti ja kuonopilkku. Kotona Aunolan Tilalla ihan vaan Vissyksi kutsuttu tamma oli miellyttämisenhaluinen ja herkkä ratsastaa. Tamma kilpaili helppoa A:ta ja hyppäsi 80cm esteitä, mutta kun Viree menehtyi äkisti ja Vissy oli emänsä ainoa tammajälkeläinen, Aunolassa kiinnostuttiin teettämään Vissyllä pari varsaa. Esikoinen oli heti hieno ori Kustavilainen ja sen perään syntyi tammalinjalle jatkaja Aunolan Vieno. Varsomisten jälkeen Vissy jatkoi harrasteratsun elämää kilpaillen aina silloin tällöin, mutta tällä hetkellä tamma vietti lokoisia eläkepäiviä nuorempiaan kaitsien.

Emänisä Aunolan Ukkometso oli järkevä, tyynen rauhallinen ja aina valmiina töihin. 158cm korkean suurilinjaisen orin kuonoa koristi iso pilkku, mutta muuten siinä ei ollut valkeata karvaa. Aunolan Tilan oma kasvatti opetettiin jo varsana ajolle ja ori oli tottunut vetämään niin kärryjä kuin rekeä erilaisissa tapahtumissa. Ukko ei hätkähtänyt hälinää ja väenpaljoutta. Ratsuna Ukko oli isoliikkeinen ja hieman hidas ”valtamerilaiva”, mutta löytyi siltä sijoituksia helpon B:n tasolta. Ukko oli hyvin rajoitetusti jalostuskäytössä, mutta niille muutamille jälkeläisilleen ori jätti ennen kaikkea sopeutuvaista luonnettaan.

Emänemä Aunolan Viree oli kevyt ja pienehkö, 152cm korkea, läsipäinen ja sukkajalkainen raudikko, jolla oli runsaasti kipinöitä kavioissaan. Vilkas ja ehtiväinen tamma oli parhaimmillaan hypätessään 90cm rataesteitä. Vireellä oli rytmikäs laukka, ihan hyvin esteälyä ja intoa hoitaa homma kunnialla loppuun asti, joten se taisteli aina radalla ratsastajan kanssa vaikeidenkin tilanteiden ylitse. Valitettavasti jonkinlainen itsesuojeluvaisto siltä puuttui, sillä kieltäminen kuului hyvin huonosti sen repertuaariin. Huonolta paikalta hyppyyn lähtiessään Viree satutti alastulossa jalkansa. Lopulta tamma päädyttiin huonon hoitoennusteen vuoksi lopettamaan vamman vuoksi 11 vuoden iässä. Onneksi Viree oli varsonut jo nuorempana ainoan varsansa Vissyn, kun tamman ajateltiin varsavuotena hieman rauhoittuvan. (c. Disa)

Jälkeläiset