Reagan's Sporthorses

 

Tämä on virtuaalinen talli, eli mikään näillä sivuilla ei tapahdu oikeasti. Reagan's Sporhorses oli pieni kenttäpainotteinen talli vielä vuoden 2009 kesäkuun loppuvaiheessa. Talli kuitenkin nopeasti sai uusia tulokkaita ja siksi kenttäpainotteisuuden lisäksi, tallilta löytyykin muiden lajien osaajia. Päätin myös yhdistää yhden talleistani Reaganiin, jotta kahdesta minipienestä tallista tulisi yksi isompi.

Tallistamme löytyy pienen laajennuksen jäljiltä kaksikymmentä karsinaa. Asukkaina ovat puoliveriset eri maista ja englantilaiset täysiveriset, jotka ovat melko lyhyt sukuisia. Hevosillamme kilpaillaan melko aktiivisesti niiden painotuslajissa ja käytämme niitä näyttelyissä. Jälkeläisiä niille ei synny kovin usein, mutta kyllä tallillamme kasvatteja syntyy.

Kuten jo sanoin, kasvatustoiminta on vähäistä, mutta toiminnassa kuitenkin. Vähäisyyden takia tilausvarsoja meiltä ei ole mahdollista saada. Kasvateillemme yritetään etsiä mahdollisimman pitkäaikainen koti, jossa sillä kilpailtaisiin muutamassa lähdössä. Kilpailutoimintaa emme järjestä tallillamme, tilanpuutteen vuoksi.

Terveisin Vibaja (VRL-00727)

Tallin esittely

 

Ei kaukana, ei lähellä, vaan jossain rauhallisessa paikassa, Pohjois-Suomessa. Pohjoisen valkea maa, korkeat vuoret ja raikas ilma saavat hevoset innostumaan entistä enemmän elämästään. Talvisin varsinkin lumi on niiden mielestä parhainta, mutta jos lunta tulee paljon niin sitä on todella mukava kolata pois tallipihalta.

Reaganin tilalle tullessa näkee rauhallisen ilmapiirin ja muutamia punaisia rakennuksia. Kahden tallikoiramme hännät saattavat vilahtaa jossain ja muutaman kissan viirusilmät kiiltävät rakennusten viereltä. Ensimmäisenä näkyy tarhoja, jotka on rakennettu puusta ja maalattu valkoisiksi - vaikka puhtaita eivät olekaan. Tarhojen mennessä ohitsesi näet avoimen aukean ja sen ympärillä muutaman punaisen rakennuksen. Oikealla on suurehko tallirakennus ja vasemmalla maneesi. Edessä päin näkyy kaksi hiekkakenttää, jossa molemmissa on pieni yleisön paikka katoksineen. Muuten tallipihan ympärillä on vain metsää ja kaurapeltoa. Laitumet sijaitsevat hieman hiekkakentistä eteenpäin metsän jälkeen. Sitä vihreän, koskemattoman ruohon määrää voi ihailla ensin, mutta laidunkauden jälkeen paikka on syöty täysin tyhjäksi ja hevoset siirtyvät tarhakauteen.

Oikealla sijaitseva suuri punainen rakennus pitää sisällään 20 karsinaa, varustehuoneen ja rehuvaraston. Karsinoiden lisäksi tallista löytyy kaksi pesukarsinaa, joihin on mahdollisuus saada lämmintä vettä. Karsinoiden täytteenä meillä on turvetta ja olkea, paitsi jos olki jää lyhyeksi pelloilla, niin sitten sitä ei ole. Varustehuoneessa on pienehkö komero, jossa kuivat loimet pidetään siistissä järjestyksessä. Märät tai kosteat loimet pidetään varustehuoneen puolella niille tarkoitetussa “naulakossa”. Rehuvarastossa ovat - yllätys yllätys - kaikki hevosten rehut, lukuun ottamatta heiniä, jotka ovat tallin yläpuolella vintillä.

Hiekkatarhat ovat käteviä varsinkin sateen jälkeen, eivätkä hevoset uppoa puolimetriä alaspäin mutaan. Kaikki viisitoista tarhaa on tehty kestävistä metalliputkista, jotta varsinkin orit pysyvät tarhoissaan. Laitumia on yhteensä viisi. Tammat voi melkeinpä kaikki laittaa samalle laitumelle, mutta orien kanssa asia on toinen. Ne saavatkin lähinnä tarhoihin tai talliin niitettyä ruohoa, koska laitumella ne luultavasti tappaisivat toisensa.. Muutaman orin kykenemme laittamaan samalle laitumelle.

Ratsastusmahdollisuuksia löytyy monia, voi kääriytyä lämpimän maneesin suojiin, nauttia raikkaasta ilmasta maastossa tai treenata vaikkapa kentällä. Talvisin myös kaurapellot ovat todella hyvää alustaa, jos niitä ei ole kynnetty tai lunta on mukavan paljon peittämään pellon epätasaisuus. Maneesia lämmitetään vain tarvittaessa, koska sen lämmittäminen ei ole halpaa. Yleensä maneesi on käytössä vain esteratsastusta varten, muutoin hevosilla ratsastetaan suosiolla ulkona. Maastoja löytyy todella monia ja muutama tieviittakin löytyy, joten metsään ei eksy, ellei poikkea kauheasti polulta. Kentät ovat myös talvella käytössä ja ne yritetään parhaan mukaan pitää pehmeinä traktorin ja lanan avulla.

Kasvatustoiminta

 

Kasvatusrotua ei juurikaan ole, koska tallissa asuu virallisesti monia rotuja. Puoliverinen on kuitenkin tällä hetkellä kärkilistoilla. Myös muutamia poneja löytyy tallistamme.

Kaikki kasvattimme tunnistaa loppuliitteestä LP, lukuunottamatta suomenhevoskasvatteja, jotka tunnisti etuliitteestä Virnan. Suomenhevosten kasvattiliite tuli suomenhevostammaltani Lakean Hiirenvirna, koska tallin ensimmäinen kasvatti on kyseisen tamman jälkeläinen. Nykyään kuitenkin suomenhevoset siirtyivät toiselle tallilleni, joten suomenhevosia ei enää Reaganissa synny ollenkaan.

Yhdistäessäni Lenape -nimisen tallin Reaganiin, päätin että jatkan sen kasvatusliitteellä, ettei tarvitsisi vaihtaa uutta. Vuoden 2009 kasvatit löydät tästä linkistä.

ei kasvatteja