|
• Breeding
Aikoinaan aloitimme saksalaisten puoliverirotujen kasvattamisen ja siitä myöhemmin myös suomalaisia liittyi joukkoon. Joitakin ratsuponi yksilöitäkin on ollut tallilla. Nyt suuren tauon jälkeen aloitimme painottamaan holsteiner rotuun ja varsinkin kouluratsastusyksilöihin. Näin ollen myös useimmat kasvatit painottuvat koulupuolelle ja todella moni varsoista kilpailee vielä joskus jopa GP tasolla.
Useimmat tallimme hevoset edustavat uutta linjaa, joten myös odotukset ovat suuret. Hieman vanhempi linja on kuitenkin arvokkaampi, jotta se pysyisi virtuaalimaailmassa vielä pitkään. Oli sukutaulu mikä tahansa, ovat kasvatit kaikki yhtä tärkeitä ja toivomme niille vain parasta. Tämän takia myös kasvatteja ei synny kovin usein, vaan lähinnä tilausvarsoina ja varmistaaksemme niille hyvän ja aktiivisen kodin.
Kasvateille etsitään aina tavoitteellinen koti, jossa se pääsisi kilpailemaan painotuslajissaan ja mahdollisesti käymään näyttelyissä, mikäli rakenne hevosella sallii. Jos kilpailuradoilla ei suju, niin mahdollisesti myös siitoshevoseksi on mahdollista saada. Katsomme myös välillä kasvatin perään ja mikäli sivut näyttävät kuolleilta, eli minkään näköistä päivitystä ei näy, kysymme omistajalta tilannetta. Jos vastausta ei kuulu, otamme kasvatin takaisin.
Kasvattiemme menestyksiä:
Brad Capital IV - KRJ-III
Nefer of Mirraberg - KRJ-II
|