MIUS MAYTIME


Virallinen nimi : Mius Maytime "Minttu" Rekisterinumero : VH-56509
Rotu : holsteiner Painotuslaji : kouluratsastus
Sukupuoli : tamma Koulutustaso : ko Grand Prix / re 100cm
Säkäkorkeus : 165cm Kasvattaja : vipeltäjä, moulin
Syntynyt & ikä : 26.10.2008 (ikä) Omistaja : Mirraberg
Väri : tummanpunarautias Arvonimet : ei arvonimiä


Luonnekuvaus

Onhan Mintussakin oma haasteensa, mutta ei tamma mitenkään kelju ole, vaan ongelmat muodostuvat siinä, että se on luonnostaan aika harkitsevainen ja vähän epäluottavainenkin, joten asioiden toteamisessa turvalliseksi menee aikansa. Mikäli Mintun kanssa puuhailee päivittäin ja muistaa olla itse aina selkeä, mutta lempeä johtaja, muodostuu luottamuksen side suhteellisen nopeasti, vaikkakin tämän vahvistumisessa menee aikansa. Turha räyhääminen saa Mintun varpaillensa, samoin esim. äkilliset liikkeet tai muutokset päivärutiineissä - kaikista helpoimmin arki sujuu, kun kaikki tehdään aina samalla tavalla, samaan aikaan ja saman hoitajan toimesta. Ei Minttu ihan kauhea vieraillekaan ole, ei mitenkään utelias muttei toisaalta käännä takapuoltansakaan ovelle - rauhallinen, tottelevainen mutta arempi. Näin ollen eläinlääkärin tulee antaa Mintulle aikaa sekä toimenpiteiden aikana on hyvä, että tuttu hoitaja seisoo vieressä. Kengitys sujuu samoilla linjoilla.

Taluttaessa Minttu kulkee rauhallisesti vierellä, mutta esimerkiksi traktorit tai lepattavat esineet ovat täysin mahdoton paikka, joista voidaan ehkäehkäehkä selvitä, mikäli taluttaja uskaltautuu menemään edellä ja rauhoittelemaan Minttua koko ajan. Muiden hevosten kanssa tamma ei ole mikään sopuisuuden sipuli, pikemminkin syrjäänvetäytyvä ja alistuva, joten mami saakin ravailla jatkuvasti tutkimassa, että saako Minttukin osansa ruoasta. Maha kertoo kyllä siitä, että tamma osaa pitää puolensa.

Harjattaessa Minttua on turha sitoa kiinni, se ei liiemmin pidä siitä eikä kyllä tarvitsekaan tätä toimenpidettä. Rauhallisesti paikoillaan seisova, silti aktiivisesti ympäristöä tarkkaileva tamma voi vaikuttaa siltä, että se lähtee lentoon hetkenä minä hyvänsä, mutta koska näin ei ole käynyt, olemme oppineet luottamaan siihen, että Minttu osaa käyttäytyä juuri niin kuin pitääkin. Tamma varoo hieman päätänsä, joten harjan on oltava siinä tilanteessa mahdollisimman pehmeä ja kädenkin vähän hellempi kuin likaisia ruokakuppeja jynssätessä... Jalkansa Minttu nostaa tottakai kiltisti eikä se revi niitä alas, mutta toisinaan tamma ottaa aika paljon tukea hoitajaparasta, joten pieni muistuttaminen omilla jaloilla seisomisesta voi olla paikoillaan. Varusteet sujahtavat nätisti päälle, vaikka Minttu päätään katonrajaan heitteleekin - pieni maanittelu toimii kuitenkin mainiosti. Pesuboksissa tamma osaa käyttäytyä ihan hyvin, vesi ei ole sen suurin rakkaus muttei toisaalta inhokkikaan.

Tamma on äärimmäisen kevyt ratsastaa, mutta toisaalta se tuo siihen vaikeutta - mikäli nykäiset vähänkin suusta, niin tamma ryhtyy hiipijäksi tai jos jalkasi heiluu sen makuun liikaa, sitten löytyy vauhtia kuin raketista. Istunnalle herkkä Minttu ymmärtää kaiken vähemmästäkin, toisinaan se tuntuu toimivan ihan ajatuksenvoimalla, kunhan tähän yhdistetään vain pieni "fyysinen" merkki. Ja ehei, tätä hevosta ei ratsasteta niin kuin (mitenkään ratsastuskouluja dissaamatta...) ratsastustunneilla on opetettu - laukkaa ei nosteta heittämällä ulkopohjetta taakse ja sisäistä versiota eteen, taivutusta ei ratsasteta vääntämällä kaulaa, vauhtia ei hidasteta nojaamalla taakse. Ei Minttu näistä virheistä nyt ihan täysiä kilareita saa, mutta jännittyy kuitenkin ja ehkä löydetty pyöreys sekä rentous katoaa sen siliän tien.

Taitava ratsastaja saa tottakai tämän GP-tason tamman kulkemaan koulutuksensa edellyttämällä tavalla, vaikkei se helppoa ole. Sahaus saa ehkä Mintun nokan hieman alemmaksi, joka ei kyllä hyödytä yhtään mitään, mutta sitä on ehdottomasti, kuten muitakin hevosia, ratsastettava takaa eteen eikä kaikkien rakastamia perusasioita saa missään tapauksessa unohtaa. Kun Minttu on rentoutunut, siltä voi vaatia mitä mieleen tulee, sillä tamma taitaa kyllä myöskin ne vaikeimmat kiemurat. Esteitä se ei kuitenkaan hyppää kovin mielellään, ehkä jos ratsastaja kovasti toivoo tai vaatii niin sitten, mutta kirjavat puomit äkkinäisine käännöksineen eivät ole tämän tamman mieleen. Brasilian maastotkin tuntuvat heikentävän sen mielenterveyttä, vaikkei omistajaparka ymmärräkään että miksi - ihan kivahan se on saada uusia kavereita lajirajojen ylitse, mutta ei kun ei - siksi maastoilemme vähän vähemmän ja pidämme mielen virkeänä esim. reippailla pukkilaukoilla tarhassa, jonne eivät nämä pedot pääse.

Minttu on yllättäen suhteellisen helppo kuljettaa, sillä siinä puuhassa sen kanssa ollaan oltu rauhallisia pienestä pitäen. Ei tamma välttämättä seuraa itselleen kaipaa, mutta jonkin leppoisan vanhuksen kanssa se viihtyy ihan hyvin. Uusissa paikoissa tamman vatsa täyttyy kuitenkin perhosista, eikä kilpailuissa lämmittely ole ainakaan sieltä helpoimmasta päästä. Minttua kannattaa ratsastaa suhteellisen reippaasti eteen ja laittaa se töihin, sillä mikäli tammalle jää ylimääräistä aikaa, keskittyy se varmasti kaikkeen muuhun kuin pitäisi eikä suorituksesta näin ollen tule silloin oikeastaan niin kuin yhtään mitään... Parhaimmillaan, tutun ratsastajan kanssa rennolla mielialalla Minttu hurmaa tuomareiden lisäksi myös ne pikkutytöt ihQd44pappabetalar - kameroineen. (c. hejdi)


Suku virtuaalimaailmassa

i. Purple Label
holst, trn, 163cm
ii. Gylfason evm iii. Bloodnovel
iie. Berlinday
ie. Purple Sesasong evm iei. Wimbledon
iee. Rosenberg'N
e. Victoria's Secret
holst, rn, 161cm
ei. The Viciousness evm eii. Pessimist
eie. Lovehunter
ee. Adalmina's Pearl evm eei. Snakebite
eee. Bloody Luxury

Mintun isä Purple Label on komea ja hyvin erikoisen luontoinen ori. Leluponi on kyllä hieno nimitys orille, vaikka ei se poni olekaan. Tutummin siis Lelu on luonteeltaan, noh, hyvin leikkimielinen, kuten nimestä voi päätelläkkin. Se pitää huumorista ja kiusanteosta, mitä milloinkin nappasee hoitajansa hiuksia suuhunsa tai karkaa karsinasta. Pieni ärähdys saa kuitenkin orin hetkeksi maanpinnalle. Tylsistynyt ratsastus, ei tällä hevosella. Mikäli Lelun kanssa ei työskentele kunnolla ja keksi sille uutta tekemistä, se kyllästyy todella nopeasti ja silloin keulimista saattaa tulla. Jos orilla on tekemistä ja mielenkiintoista sellaista, menee se myös innokkaasti ja tottelee apuja. Koulukilpailuissa ori on kiertänyt ja sijoituksia on kertynyt nelisenkymmentä, joista useimmat sijoitukset ovat intermediaire tasolta. Voittoja on tullut myös reippaasti siihen nähden mitä sijoituksia on. Jälkeläisten määrä on tällä hetkellä yhdeksän, mutta uskon että määrä tulee kasvamaan. Kaikki sen jälkeläiset ovat menestyneet koulussa hienosti ja joukosta löytyy myös yksi ratsuponi.

Mintun emä Victoria's Secret on todella upea rakenteinen holstein. Viki harmikseen vain ei ole käynyt vielä näyttelyissä kiertämässä. Tammaa kuva todella hyvin sanonta "yhden ihmisen hevonen", koska jos sen karsinaan tunkeutuu joku muu kuin sen lempihenkilö, voi saada ikävät hampaan jäljet käsivarteensa. Oikea diiva luonteeltaan, kuten myös ratsastaessakin. Hyvin haastava tapaus ja maneesin nurkista voi aina hyökätä joku näkymätön sapelihammastiikeri. Vaikka Viki onkin herkkä kyljestään ja suusta, ei se estä tammaa viemästä ratsastajaa pisin poikin 6-0. Jos kuitenkin löytyy se oikea ratsastaja, on parityöskentely silloin jotain upeaa katsottavaa. Päälle nelisenkymmentä sijoitusta koulusta on jo hyvä saavutus kouluhevoselta, varsinkin jos tasot ovat int-GP luokkaa. Voittoja on tullut muutama, mutta aina löytyy joku Vikiä parempi. Neljästä jälkeläisestä kolme ovat todella menestyneitä koulukilpailuissa.


Jälkeläiset

ei vielä jälkeläisiä

Kilpailukalenteri

01.   28.01.2009 KRJ Kouluratsastus, PVR, Helppo C, 4/41
02.   01.02.2009 KRJ Kouluratsastus, SOHO, Helppo A, 8/61
03.   04.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Manetheren, Helppo B, 3/100
04.   05.02.2009 KRJ Kouluratsastus, SOHO, Helppo C, 1/65
05.   06.02.2009 KRJ Kouluratsastus, LAC, Helppo C, 2/50
06.   11.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Viehättävä, Helppo A, 6/80
07.   12.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Cornell Shetlands, Vaativa B, 6/60
08.   14.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Tropica, Vaativa B, 2/30
09.   16.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Tropica, Vaativa B, 4/30
10.   17.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Cornell Shetlands, Helppo A, 3/60
11.   17.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Headway, Vaativa A, 2/50
12.   18.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Tropica, Vaativa B, 3/30
13.   18.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Viehättävä, Helppo B, 4/80
14.   20.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Rajaton, Vaativa B, 5/50
15.   20.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Rajaton, Vaativa A, 1/50
16.   21.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Acantha Farm, Helppo A, 6/100
17.   25.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Hämyn puoliveriset, Prix St. Georges, 1/50
18.   28.02.2009 KRJ-Cup Kouluratsastus, Evergrey, Helppo A:0, 41/547
19.   02.03.2009 KRJ Kouluratsastus, Holdgate Farm, Vaativa B, 2/40
20.   08.03.2009 KRJ Kouluratsastus, Devilish Dressagemasters, Vaativa B, 7/100
21.   27.02.2009 KRJ Kouluratsastus, Hämypuro, Vaativa B, 3/80
22.   22.03.2009 KRJ Kouluratsastus, KRJ Cup, Vaativa A:3, 18/340
23.   26.03.2009 KRJ Kouluratsastus, Brotherhood of the Hand, Intermediate I, 3/47
24.   03.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Gräslund, Vaativa B, 4/50
25.   05.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Gräslund, Vaativa B, 1/50
26.   05.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Gräslund, Vaativa A, 5/50
27.   10.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Tropica, Vaativa A, 5/40
28.   13.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Rajaton, Vaativa B, 6/50
29.   15.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Tropica, Vaativa A, 1/40
30.   16.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Aworei, Vaativa B, 1/30
31.   17.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Ryss it ! Factory, Helppo A, 6/100
32.   17.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Ryss it ! Factory, Vaativa B, 2/100
33.   18.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Aworei, Vaativa B, 3/30
34.   18.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Tropica, Vaativa A, 6/40
35.   19.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Tropica, Vaativa A, 1/40
36.   24.04.2009 KRJ Kouluratsastus, Aworei, Vaativa B, 2/30