Maldwyn

Etusivu Ponit Hevoset Kasvatus

Melánia

VH13-195-0011
gidran tamma, synt. 09.04.2010
Rautias (ee/aa), 159 cm

Omistaja VRL-00727, kasvattaja Czeczilia Kocsis (HUN)
Koulupainotteinen (ko: Grand Prix)

Melánia tuli meille jo vieroitusiässä naiselta, joka on yksi tunnetuimmista gidran kasvattajista. Czeczilia kauppasi varsaa minulle jo niinkin alkuvaiheessa, ettei se ollut edes syntynyt vielä. Varsan synnyttyä, olin hyvin iloinen sen ollessa tamma ja muistutti ulkonäöltään täysin kaunista emäänsä. Seurasin Nitan kasvua aina välillä vieraillessani siittolassa. Tamma oli jo nuorena hyvin eloisa ja leikkisä, joka mielellään juoksenteli laitumella muiden varsojen kanssa. Sen liikkeet olivat todella matkaavoittavia ja energisiä. Tamman täyttäessä viisi kuukautta, se vieroitettiin emästään ja pari kuukautta myöhemmin, varsa muutti meille. Sitä totuteltiin enemmän käsittelyyn ja myös kuriin.. Nita oli hieman raju nuorena. Pikku hiljaa ikää kerääntyi lisää ja tulivat uudet haasteet, varusteet ja ihminen selkään. Niistä selvittiin, hieman ongelmien kanssa, mutta selvittiin kuitenkin ehjin nahoin. Tällä hetkellä tavoitteena on saada tästä hevosesta GP-tason kouluratsu.

Yleisesti Nita on hieman säheltäjä, se ei välttämättä edes huomaa jos vahingossa tönäisee jotakin tai astuu hoitajansa jalan päälle. Tamma on kyllä melko rauhallinen ja mukava käsitellä, mutta ratsuna se osaa välillä olla aikapommi. Omalaatuinen tamma ainakin on, josta löytyy monta eri puolta.

Käsiteltäessä se haluaisi mennä tutkimusmatkalle aina tilaisuuden tullen, joten kannattaa pitää se visusti narun päässä kiinni. Mikäli sitä haluaa käsitellä karsinassa, ovi ehdottomasti kiinni ja melko nopeasti myös. Onneksemme tamma ei osaa avata solmuja tai ovia. Harjauksessa Nita on rauhallinen ja pysyy nätisti paikoillaan. Pientä luimimista saattaa tulla, mikäli harjaa mahan alta kovaa, se on hieman herkkä sieltä. Myös päästään se on aika tarkka. Jalat Nita nostaa melko kevyesti, mutta hoitajan pitää ottaa oma jalka pois alta nopeasti, ettei tamma kerkeä astumaan päälle. Varusteiden laitossa ei ole mitään ongelmia. Taluttaessa ruohotupsut ovat ykkös-suosikki, joita tämä neito aina yrittää saada. Kannattaa pitää tamma lähellä itseään, niin se kulkee nätisti vierellä.

Laitumella ja tarhassa Nita on melko pohjasakkia, se ei edes viitsi ruveta uhoamaan lauman johtajalle tai muille ylempiarvoisille. Se nauttii rauhallisesta elämästään, vaikka ei aina saisikaan parhainta heinäkasaa. Huvittavinta Nitassa on se, että se on hieman säheltäjä ja välillä se innostuu laukkaamaan laitumella yksin. Usein se melkein päätyy siihen että se liukastuu nurmella. Meidän oma pieni viihdyttäjä on aina tosi toimissa.

Ratsuna tamma on kuin tikittävä aikapommi, siitä ei huomaa yhtään, mikäli se huomaa suuren lentävän lihansyöjä peipposen jossain puskassa. Se ei varoita millään tavalla, vaan se jännittyy hetkessä ja tekee U-käännöksen, lähtien laukkaamaan. Sen saa kuitenkin nopeasti pysäytettyä. Tamma pysyy melko helposti käsissä, eikä se ole ryöstänyt kuin muutamia kertoja. Se on äärimmäisen herkkä suustaan, joten pienikin ohjastuntuma riittää. Nita on melko energinen ja sen askeleet ovat hyvin matkaavoittavia, vaikkakin sen ravi ei ole kaikista helpoin istua, mutta siihenkin tottuu aikanaan. Nitalla välillä kestää, kunnes se rupeaa yhteistyöhön ratsastajan kanssa. Tamma on aluksi jäykkä ja sen keskittyminen on aivan jossain muualla. Ratsastajan tulee olla kärsivällinen, koska pienen lämmittelyn jälkeen, tammaa on aivan ihana ratsastaa.

Koulussa tamma on ainakin alussa rauhaton, mikäli osallistujia on paljon. Nita ei ole oikein koskaan pitänyt suuresta ihmismäärästä ja hieman vieroksuu sitä. Kuitenkin kun verryttely alueelle pääsee, tamma hieman rentoutuu. Radalla sen sijaan Nita on kuuliainen ja yhteistyöhaluinen. Välillä tosin sielläkin se on ollut jännittynyt ja laittanut jarrut pohjaan. Tamman vahvuuksiin kuuluu lisäykset ja väistöt, myös passage sujuu melko hyvin. Piaffea joudumme vielä treenaamaan paljon, jotta se olisi virheetöntä. Vaikka Nita ei ole aina täysillä mukana koululuokissa, yrittää se parhaansa ja kehitymme myös tamman kanssa kokoajan lisää.

Sukutaulu

i. András
gid, rt, 165cm
ii. Kelemen
gid, trt, 168cm
iii. Barna
iie. Ibolya
ie. Sarolta
gid, prt, 153cm
iei. Petrá
iee. Katarina
e. Blanka
gid, prt, 161cm
ei. Zoltán
gid, rt, 167cm
eii. Kazimír
eie. Veronika
ee. Magdolna
gid, prt, 160cm
eei. Dominik
eee. Flóra
gid ori Loránd MV synt. 17.05.2012 i. Márton om. VRL-00329

Nita tulee hieman vanhemmasta suvusta ja hevosista, jotka eivät ole kovinkaan hyvin pärjänneet kilpailukentillä. Toivommekin siis että tamma olisi suvulleen edukseen ja upeasti menestyvä kilpailuratsu.

Nitan isä András on suhteellisen korkea ori. Orilla on kaunis suuri läsi ja etujaloissaan korkeat sukat. Ori kilpaili nuoruusvuosinaan koulupuolella vaativalla tasolla, mutta ei menestynyt kovin hyvin tempperanttisen luonteensa takia. András päätti itse, milloin se oli kilpailutuulella ja milloin hieman riehumistuulella. Näin ollen ori siirtyi jalostukseen ja sillä onkin kahdeksan jälkeläistä tällä hetkellä. Kovinkaan suosittu se ei ole, koska pelätään että se periyttää luonnettaan.

Tummarautias Kelemen oli varsin hienoliikkeinen kouluori, joka siirtyi omistajalta toiselle useaan otteeseen. Ei tiedetä syytä, miksi ori myytiin useita kertoja eteenpäin, paitsi että siitä sai hyvät rahat. Kelemen kilpaili kansallisella tasolla menestyen ihan mukavasti. Sen viimeisin omistaja kilpaili orilla alue-tasolla, koska hänen kokemuksensa ei riittänyt kansalliselle tasolle saakka. Rakenteeltaankin ori oli varsin upea ja sai tuomareilta useita kehuja liikkeistään. Jälkeläisiä herralla on kolmisenkymmentä. Luonteeltaan se oli varsin rauhallinen ja hyvin yhteistyöhaluinen.

Nitan isänemä Sarolta oli hyvin rauhallinen tamma, jonka voi luetella näihin “pystyyn kuolleihin” hevosiin. Toisin sanoen siis se oli hieman laiskanpuoleinen, eikä säikähtänyt vaikka pommi olisi pudonnut viereen. Raippa oli aina oltava mukana tämän neidon kanssa. Muutamia koululuokkia helppo C tasolla sillä yritettiin, mutta huonolla menestyksellä. Tamma siirtyikin jalostuskäyttöön hyvin nuoressa iässä ja synnyttikin seitsemän jälkeläistä. Monet sen varsoista ovat perineet rauhallisen luonteen, mutta ovat selvästi emäänsä reippaampia.

Nitan emä Blanka on vielä nuoressa iässä oleva kilparatsu. Yleispainotteinen ratsu, jolla kilpaillaan niin esteillä kuin koulussa kansallisella tasolla. Esteillä tamma hyppää upeat 130 cm korkeudessa ja koulussa se menee kevyesti vaativan tason ratoja. Upeat liikkeet omaava neito on menestynyt pikku hiljaa ja voittanutkin muutaman kerran molemmissa lajeissa. Se on hyvin virkeä ja energinen tamma, joka kuitenkin on melko yhteistyöhaluinen. Jälkeläisiä tammalla on vasta kaksi, koska sillä keskitytään enemmän kilpailuihin tällä hetkellä.

Tulinen Zoltán on oikea estetykki, joka ei vähästä kiellä esteellä. Se on hyvin omalaatuinen ja usein radoilla näkee muutamia pukkeja ja mahdollisesti jopa pystyyn nousemista. Ori kilpailee kansallisella tasolla 160 cm korkeudella ja siitä huomaa helposti kuinka se nauttii hyppäämisestä. Vaikka se onkin hieman “aggressiivinen” luonteeltaan, saa se purettua ne esteradoilla sen verran hyvin että on menestynyt todella hienosti. Ori on melko suosittu jalostuksessa ja sillä onkin noin viitisenkymmentä jälkeläistä.

Emänemä Magdolna on rauhallisuuden perikuva hoitaessa, mutta selkään noustessa siitä tulee nopeasti hyvin energinen ratsu. Tamma on jo eläkepäivillä, mutta se on kilpaillut muutaman kauden koulupuolella alue-tasolla ja voittikin muutamia ratoja. Omistaja ei tahtonut kilpailla sillä, vaan halusin keskittyä enemmän siitospuolelle. Tammalle on syntynyt kymmenen jälkeläistä, jotka ovat menestyneet melko hyvin kilparadoilla, sekä saaneet emältään energisen luonteen ja upeat liikkeet.

Kilpailutulokset

    13.10.2010 KRJ Mitar Warmbloods, Grand Prix, 5/50
    14.10.2010 KRJ Mitar Warmbloods, Grand Prix, 6/50
    15.10.2010 KRJ Mitar Warmbloods, Grand Prix, 7/50
    17.10.2010 KRJ KK Bailador, Grand Prix, 1/60
    18.10.2010 KRJ KK Bailador, Intermediaire II, 2/60
    18.10.2010 KRJ Bairdon, Grand Prix, 2/40
    18.10.2010 KRJ Bairdon, Grand Prix, 3/40
    20.10.2010 KRJ Royal Galant, Grand prix, 4/50
    15.11.2010 KRJ Viehättävä, Grand Prix, 1/50
    16.11.2010 KRJ Viehättävä, Grand Prix, 3/50
    16.11.2010 KRJ Pjortoi, Prix St Georges, 1/35
    22.11.2010 KRJ Viehättävä, Grand Prix, 4/50
    14.02.2011 KRJ Salpicar, Grand Prix, 1/40
    15.02.2011 KRJ Salpicar, Grand Prix, 1/40
    19.02.2011 KRJ Mêl Seren, Grand Prix, 4/50
    21.02.2011 KRJ Windsor, Prix st. Georges, 2/40
    23.02.2011 KRJ Windsor, Prix st. Georges, 5/40
    27.02.2011 KRJ Salpicar, Intermediaire I, 3/30
    28.02.2011 KRJ Salpicar, Grand Prix, 3/30
    20.03.2011 KRJ BC Stables, Grand Prix, 3/64
    20.03.2011 KRJ KK First Place, Grand Prix, 6/40
    21.03.2011 KRJ KK First Place, Grand Prix, 3/40
    21.03.2011 KRJ BC Stables, Grand Prix, 7/64
    21.03.2011 KRJ Rowland Trakehners, Intermediaire I, 4/30
    23.03.2011 KRJ Skurvash, Grand Prix, 5/40
    24.03.2011 KRJ Miitsu, Intermediaire I, 3/40
    24.03.2011 KRJ Salpicar, Intermediaire I, 3/30
    26.03.2011 KRJ Salpicar, Intermediaire I, 4/30
    27.03.2011 KRJ Salpicar, Intermediaire I, 5/30
    29.03.2011 KRJ NöR, Intermediaire I, 7/50
    30.03.2011 KRJ NöR, Intermediaire I, 6/50
    31.03.2011 KRJ NöR, Intermediaire I, 2/50
    19.04.2011 KRJ Grape Grove, Intermediaire II, 2/60
    18.05.2011 KRJ Pjortoi, Intermediaire II, 1/40
    20.05.2011 KRJ Minion, Grand Prix, 3/40
    21.05.2011 KRJ Sphynic, Grand Prix, 5/36
    21.05.2011 KRJ Pjortoi, Intermediaire II, 3/40
    21.05.2011 KRJ Duren, Grand Prix, 1/30
    22.05.2011 KRJ Duren, Grand Prix, 1/30
    22.05.2011 KRJ Sphynic, Grand Prix, 1/36
    24.05.2011 KRJ VV, Grand Prix, 2/30
    24.05.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 4/40
    25.05.2011 KRJ VV, Grand Prix, 3/30
    25.05.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 6/40
    27.05.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 2/40
    28.05.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 3/40
    03.06.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 6/50
    09.06.2011 KRJ Pjortoi, Intermediaire II, 1/40
    11.06.2011 KRJ Pjortoi, Intermediaire II, 1/40
    11.06.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 4/30
    13.06.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 4/30
    13.06.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 4/30
    14.06.2011 KRJ cwb, Grand Prix, 2/30
    17.06.2011 KRJ KK Door Away, Grand Prix, 7/50
    / 54 sijoitusta