Alku     |     Muuta    |     Sähköposti            

Tilan esittely

Ei kaukana, ei lähellä, vaan jossain rauhallisessa paikassa, Pohjois-Suomessa. Pohjoisen valkea maa, korkeat vuoret ja raikas ilma saavat hevoset innostumaan entistä enemmän elämästään. Talvisin varsinkin lumi on niiden mielestä parhainta, mutta jos lunta tulee paljon niin sitä on todella mukava kolata pois tallipihalta.

Lenapen tilalle tullessa näkee rauhallisen ilmapiirin ja muutamia punaisia rakennuksia. Kahden tallikoiramme hännät saattavat vilahtaa jossain ja muutaman kissan viirusilmät kiiltävät rakennusten viereltä. Ensimmäisenä näkyy tarhoja, jotka on rakennettu puusta ja maalattu valkoisiksi - vaikka puhtaita eivät olekaan. Tarhojen mennessä ohitsesi näet avoimen aukean ja sen ympärillä muutaman punaisen rakennuksen. Oikealla on suurehko tallirakennus ja vasemmalla maneesi. Edessä päin näkyy kaksi hiekkakenttää, jossa molemmissa on pieni yleisön paikka katoksineen. Muuten tallipihan ympärillä on vain metsää ja kaurapeltoa. Laitumet sijaitsevat hieman hiekkakentistä eteenpäin metsän jälkeen. Sitä vihreän, koskemattoman ruohon määrää voi ihailla ensin, mutta laidunkauden jälkeen paikka on syöty täysin tyhjäksi ja hevoset siirtyvät tarhakauteen.

Oikealla sijaitseva suuri punainen rakennus pitää sisällään 30 karsinaa, varustehuoneen ja rehuvaraston. 30 karsinan lisäksi tallista löytyy kaksi pesukarsinaa, joihin on mahdollisuus saada lämmintä vettä. Karsinoiden täytteenä meillä on turvetta ja olkea, paitsi jos olki jää lyhyeksi pelloilla, niin sitten sitä ei ole. Varustehuoneessa on pienehkö komero, jossa kuivat loimet pidetään siistissä järjestyksessä. Märät tai kosteat loimet pidetään varustehuoneen puolella niille tarkoitetussa “naulakossa”. Rehuvarastossa ovat - yllätys yllätys - kaikki hevosten rehut, lukuun ottamatta heiniä, jotka ovat tallin yläpuolella vintillä.

Hiekkatarhat ovat käteviä varsinkin sateen jälkeen, eivätkä hevoset uppoa puolimetriä alaspäin mutaan. Kaikki kolmekymmentä tarhaa on tehty kestävistä metalliputkista, jotta varsinkin orit pysyvät tarhoissaan. Laitumia on yhteensä viisi. Tammat voi melkeinpä kaikki laittaa samalle laitumelle, mutta orien kanssa asia on toinen. Ne saavatkin lähinnä tarhoihin tai talliin niitettyä ruohoa, koska laitumella ne luultavasti tappaisivat toisensa.. Muutaman orin kykenemme laittamaan samalle laitumelle.

Ratsastusmahdollisuuksia löytyy monia, voi kääriytyä lämpimän maneesin suojiin, nauttia raikkaasta ilmasta maastossa tai treenata vaikkapa kentällä. Talvisin myös kaurapellot ovat todella hyvää alustaa, jos niitä ei ole kynnetty tai lunta on mukavan paljon peittämään pellon epätasaisuus. Maneesia lämmitetään vain tarvittaessa, koska sen lämmittäminen ei ole halpaa. Yleensä maneesi on käytössä vain esteratsastusta varten, muutoin hevosilla ratsastetaan suosiolla ulkona. Maastoja löytyy todella monia ja muutama tieviittakin löytyy, joten metsään ei eksy, ellei poikkea kauheasti polulta. Kentät ovat myös talvella käytössä ja ne yritetään parhaan mukaan pitää pehmeinä traktorin ja lanan avulla.

 

virtuaalitalli/a virtual stable     © rio     pics by Freefoto.com, rio & vibaja