» Koistilan Viska, aka Viska
» sysirautias, tamma
» suomenhevonen, VH-00000
» sk. 161cm
» s. 13.10.2009 (ikä)

» yleispainotus
     re: 120cm
     me: 110cm
     ko: vaativa B

» kasv. Koistila
» om. Koistila

Koistilan Viska on utelias ja arka suomenhevostamma, joka sulattaa sydämet katseellaan. Myös vauhtia tältä nappisilmältä löytyy hurjasti ja sen vuoksi kuka tahansa ei tamman kanssa voikaan työskennellä. On myös harmillista, että tämä komea yleisratsu on joutunut pienten, vihreiden kääpiöiden uhriksi, jonka vuoksi tamma säikähtelee kaikenlaista turhaakin. Viska on todella yhden ihmisen hevonen, mutta se, jonka tamma päättää päästää lähelleen, on todella onnekas, sillä tällä tammalla on paljon annettavaa.

Taluttaessa Viska testaa taluttajan rajoja säikähtelemällä kaikkea mahdollista ja mahdotonta - tuulen heilauttama ruohonkorsi voi aiheuttaa tämän tamman kohdalla suurta tuhoa, jos taluttaja ei osaa olla valppaana. Suurin osa näistä säikähdyksistä on vain pelleilyä, joten taluttajan on ehdottomasti oltava topakkana ja kiellettävä turhat pelleilyt, jolloin talutustilanteissa ei ole mitään ongelmia. Harjatessa tämä tamma on rauhallinen, joskin kaikki uusi on tutkittava tarkkaan lävitse - niin uudet loimet, harjat kuin hoitajatkin käyvät aina lävitse Viskan suuren turvatarkastuksen, sillä pitäähän talliturvallisuudesta huolehtia pommien varalta, eikös?

Viskalla on älyttömän komeat keskiliikkeet, joita se esittelee mielellään ravatessaan ympäri kenttää kamalalla vauhdilla. Tämän tamman selässä tuleekin muistaa kaksi sanaa: rauhallisuus ja kärsivällisyys. Viska on todella säikähdysherkkä, jonka vuoksi ratsastajan on kaiken aikaa oltava rauhallisena ja vakuutettava tammalle, ettei ympäristössä ole mitään vaarallista. Jos ratsastaja jännittää hiemankin, vedättää Viska ratsastajaansa laukalla ympäri kenttää nopeammin kuin huomaakaan. Myös kärsivällisyys on valttia, koska tamma välillä testailee rajojaan säikkymällä olemattomia. Avut pitää antaa erityisen hellällä kädellä, sillä tämä tamma on herkkä - sitä pystyy ratsastamaan pienen herkistelyn jälkeen ajatuksen voimalla. Kouluradalla herkkyys tulee hyvin esille, sillä silloin Viskalla on usein enempi aikaa tutkia ympäristöään, jonka vuoksi ratsastajan on pidettävä tamman huomio tarkasti työssä, jolloin vaativammatkin liikkeet onnistuvat hyvin. Esteillä tamman vauhti tuottaa välillä ongelmia, koska Viska juoksee mielellään radan lävitse aivan ominaan - ratsastajan on todella osattava asiansa, jotta askeleet osuvat kohdalleen ja Viskan on helppo hypätä, sillä itse tämä tamma ei pahemmin katso sitä, mihin jalkansa asettaa. Kun tämän tamman selässä on rauhallinen ja osaava ratsastaja, on Viska mestari niin este, kuin kouluradalla! (c. ei halua julki)


Suku virtuaalimaailmassa

Isä: Hölyn Pöly
sh, vprt, 158cm
ii: Hölinä-Poika evm iii. Hyörinän Kaipuu
iie. Lennokas Tyttönen
ie: Höpön Löpö evm iei. Lööperin Poikamus
iee. Hörhötys
Emä: Lumikeiju
sh, rn, 165cm
ei: Lumikenttien Hurjapää evm eii. Kernaasti K
eie. Kirsin Kirmaaja
ee: Pakkas-Pauliina evm eei. Korsto
eee. Laulastiina

Viskan suku on melko tuntematonta ja uutta myös, joten se on minulle suvullisesti todella arvokas. Väriltään tamma on myös kovin erikoinen ja ihmettelenkin mistä se on perinyt tätä väriä. Suvusta löytyy useita rautiaita hevosia ja myös mustaa väriä löytyy, eli tumma sävy juurtuu varmaan hieman kauempaa suvusta. Kuitenkin väriltään tamma on hyvin kaunis.

Viskan isä Hölyn Pöly on melko tuntematon ori, vaikkakin komea sellainen. Tämä kevyt ja korkea ori on luonteeltaan perus kiltti ja rauhallinen, mutta pukkeja ja muita kepposteluita kyllä aina välillä löytyy. Hoitaessa hyvin mallikelpoinen tapaus, rauhallinen ja pysyy paikallaan pitkään. Ratsuna Poju on hieman laiska, melkeinpä vetelä, jos sitä sanaa voi hevosesta sanoa. Ori kuitenkin piristyy pienen verryttelyn jälkeen jonkin verran, mutta kannukset ja raippa ovat viimeinen apukeino mitä tällä hevosella saa käyttää, koska se on sen verran herkkä. Esteillä Poju melkeinpä on kuin eri hevonen, se suorastaan liitää esteiden yli ja sen vauhti on myös melkoisen lujaa. Kilpailuja herralla on kierretty todella monia ja sillä on useita sijoituksia niin koulusta kuin esteiltäkin. Esteiltä on kuitenkin hieman enemmän sijoituksia, aina metrin luokista saakka. Koulussa sen sijaan helppo A tasolle Poju on yltänyt useasti palkintosijoille. Näyttelyissäkin on kierrelty, mutta rakenteeltaan herra ei ole mitenkään erikoinen. Jälkeläisiä Pojulla on viisi, joista muutama on menestynyt kilparadoilla kohtuullisesti.

Viskan emä Lumikeiju on Koistilan oma hevonen ollut jo syntymästään saakka melkein, vaikka se pienessä välissä olikin Vaapukassa kilparatsuna. Tämä kaunis ruunikko tamma on luonteeltaan hyvin perussuomalainen, rauhallinen ja silti energinen, joka antaa myös kaikkensa. Hoitaessa on myös rauhallinen, eikä väliä maailman menoista sen ympärillä. Ratsuna Keiju on eteenpäinpyrkivä ja nöyrä, jolla melkeinpä kuka vain voi ratsastaa. Tammasta löytyy haastetta aina sopivan verran. Myös tämä neito on herkkä ratsu, eikä raippa tai kannukset ole tarpeen. Keiju tottelee mielellään ketä tahansa ratsastajaa, mutta kun puhutaan vaativista tasoista, vaatii tamma osaavan ja kokeneen ratsastajan. Kilpailuissa on kierretty useasti, varsinkin koulussa. Estepuolella ei ole vielä keretty kunnolla aloittaa. Koulussa jopa vaativa A tasolta on tullut sijoituksia ja esteiltä yli metrin luokista. Jälkeläisiä Keijulla on vielä kaksi, joista toinen on ori, joka on käynyt kiertämässä muutamassa kilpailussa.


Jälkeläiset

ei vielä jälkeläisiä


           

Kilpailukalenteri


ei kilpailuja vielä

                       

Pohjan on suunnitellut TK ja sen on muokannut vibaja | taustakuva © the inspiration gallery (thank you!)
Tämä on virtuaalihevonen, eikä mikään ole oikeasti olemassa | this is a sim-game horse
Kaikki sivuilla esiintyvät kuvat ovat tallin omaisuutta, ellei toisin mainita