
![]() |
» Märkäuni HUI, aka Onni » tummarautias, ori » suomenhevonen, VH-00000 » sk. 156cm » s. 03.11.2009 (ikä)
» koulupainotus
» kasv. Ram, Viehättävä |
Ori perinyt isänsä nöyrän ja kuuliaisen luonteen ja emänsä kilpailutaidot, joka on yhdistettynä mitä mahtavin tapaus. Ori se kuitenkin on, joten pienet esitykset ovat aina paikallaan. Tammojen parissa se hieman menettää miettimiskykyään, jolloin hormonit saavat vallan. Mitä rakenteeseen tulee, on Onni myös hyvin näyttävä ulkomuodoltaan kuin taidoiltaankin. Kilpailuradat, täältä tullaan !
Hoitaminen on helppoa herralle, mutta ei aina hoitajalle. Onni tykkää pyöriä karsinassa ja ilmoittaa kaikille tallissa olijoille olemassa olonsa. Siksi herra kannattaa laittaa karsinaan narusta kiinni, jotta hoitaminen sujuisi paremmin. Harjaaminen on ihanaa, mutta kukapa hevonen ei tykkäisi sukimisesta. Kutiavat kohdat ovat yleensä säkä tai lapa tällä herralla ja kun niihin kohtiin hoitaja hieman rapsuttaa, voi että kun ylähuuli venyy puolimetriä eteenpäin. Hoitajan lopetettua Onni katsoo murhaavasti, "miksi turhaa lopettaa, jatka toki". Varusteiden laitossa ei ole ongelmia, satula selkään ja suitset päähän. Kuolaimet eivät kylläkään aina maistu ja herra pitää visusti hampaat yhdessä. Onni ei kuitenkaan nauti kun sormea tungetaan sen suuhun, jotta kuolaimet saataisiin sinne. Selkään noustaessa Onni pysyy paikoillaan kiltisti odottaen ratsastajan ohjeita.
Ratsuna Onni on kuten isänsä, hyvin nöyrä ja kuuntelevainen tapaus. Kuitenkaan aina helpolla ei säästytä, jos orilla hormonit rupevat hyrräämään. Onni kuitenkin kuuntelee todella hyvin painoapuja ja on samalla tasaisen herkkä suustaan. Orin saa melkoisen pienellä työllä muotoon, jolloin sen askeleet muuttuvat täysin. Vaikka herra omaakin hieman suuret liikkeet, ovat ne silti näyttäviä ja kevyitä. Onni oppii mielellään uusia asioita, vaikka ne tuntuvatkin alussa vaikeilta, mutta ne jäävät orin mieleen helposti. Uudet liikkeet ovat aina hankalia, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. Onni ei kuitenkaan koskaan tule tottumaan täysin yleisön taputuksiin, vaan säpsähtää aina hieman niitä. Varsana ori oli säikky ja seurasi emäänsä joka puolelle, vanhempana kuitenkin se etsi laitumilta uusia seikkailuja ja tykkäsi painia toisten orien kanssa.
Kilpailutilanteissa täytyy aina vähän näyttäytyä, varsinkin Onnin ääni on hyvin voimakas ja kyllä silloin jalat nousevat koreasti ylös kun tamma menee ohi. Kilpailupaikoilla on muutenkin kireä tunnelma ja sähläystä, josta ori menee hieman sekaisin. Radalle päästyään Onni kuitenkin rentoutuu ja rauhoittuu, jolloin yhteistyö ratsastajan kanssa sujuu moitteettomasti. Pienet avut ja eleet ovat orille kaikki kaikessa ja se noudattaa niitä parhaansa mukaan. Onni saa aina suuret kiitokset radan jälkeen, vaikka jotain olisi mennytkin pieleen.

| Isä: Molluska RULZ sh, prt, 151cm |
ii: Fruittari | iii. Mr Pelkonen BB evm |
| iie. Lasiyön Parkkipirkko evm | ||
| ie: Haan Virvaliekki | iei. Ainan Ukonlintu evm | |
| iee. Haan Rakkausruno evm | ||
| Emä: MC Tähtikirkas sh, rt, 147cm |
ei: VIR MVA Ch Loitsutuli KTK-II |
eii. Reissumies evm |
| eie. Tähtikirkas evm | ||
| ee: VIR MVA Ch MC Tähtisumu KTK-II, KRJ-II |
eei. Reissupoika evm | |
| eee. Tähtityttö evm |
Onnin emä MC Tähtikirkas on hyvin kaunis pienhevonen. Luonteeltaan oikein suloinen, mutta myös hyvin tammamainen. Hoitaessa saattaa pyöriä mielellään paikasta toiseen, mutta hoitajan ollessa itsevarma, myös tamma rauhoittuu. Harjaamisesta ei nautita, mutta menee ilman kiukkuilua. Ratsastaessa löytyy yhteistyötä ja varsinkin jos ratsastaja keskittyy kunnolla, tekee tamma myös samoin. Krisseä on helppo ratsastaa, kunhan muistaa käyttää pohkeita ja pidätteitä jonkin verran, kulkee myös tamma kauniisti. Koulukilpailuissa on kierretty oikein urakalla ja sijoituksia on todella monia. Esteradoillakin muutaman kerran on käyty vierailemassa. Näyttelyissä myös tamma on saanut varsin hyviä tuloksia ja ollutkin luokkansa paras muutaman kerran. Jälkeläisiä on tällä hetkellä viisi, joista kaikki ovat todella upeasti menestyneet kilparadoilla.